Pirjo Lampi

Paperittomien Turun hätämajoituksesta nousi somekohu

Kun päätös sosiaali ja -terveyslautakunnassa laittomasti maassa olevien hätämajoituksesta tehtiin 16.5. ja siitä tiedotettiin, kukaan ei reagoinut asiaan millään tavalla. Kohu somessa nousi jokin aika sitten kun paljastui, että talon asukkaita, johon tämä hätämajoitus järjestetään oli kesäkuun tiedotteessa kehotettu salaamaan asia.

Päätösehdotus oli pyynnöstäni 25.4. kokouksessa lähetetty uudelleen valmisteluun yksimielisesti. Tuolloin ei päätösehdotuksessa ollut edes kustannusarviota. Tuntui siltä, että SPR:n kanssa tehtävä puitesopimus oli tuotu kiireellä lautakunnan hyväksyttäväksi.

Päätöskokoukseen tuotu kustannusarvio oli 128 500 euroa vuoden loppuun asti. Meille kerrottiin, että tilaksi oli varmistunut 3h+k asunto Varissuolla. Lyhyt keskustelu käytiin siitä, onko kerrostaloasunto tähän tarkoitukseen paras vaihtoehto. Muualla Suomessa näin ei ole toimittu.

Esitin muutosehdotusta, jossa olisin halunnut, että meille olisi tuotu tiedoksi jonkin näköinen toimintasuunnitelma. Siinä olisi tuotu esiin, miten turvallisuus asunnossa taataan ja montako henkilöä sinne voidaan majoittaa samanaikaisesti ja miten lautakuntaa pidetään ajan tasalla tästä toiminnasta. STM:n mukaan valtio ei erikseen korvaa kunnille laittomasti maassa olevien henkilöiden sosiaalipalveluja. Muita puolueita nämä asiat eivät huolestuttaneet ja niinpä esitys hyväksyttiin. Itselleni jäi vain mahdollisuus eriävän mielipiteen jättämiseen.

Päätöksen teko perustui STM:n Kuntainfoon, jossa esitetään kunnille suositukset laittomasti maassa oleskelevien kiireelliseen sosiaali -ja terveydenhuoltoon. Siis kyse on suosituksista. Asia esitetään velvoitteena. Velvoittavaksi haluttiin tulkita sosiaalihuoltolain §21 jonka mukaan tilapäistä asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista, kiireellistä apua. Kyseeseen voi tulla myös esim. niin sanottuna hätämajoituksena yösijan järjestäminen myös ilman oleskeluoikeutta maassa olevalle henkilölle. Kunta voi siis päättää asiasta ihan itsenäisesti. Se ei ole valitettavasti laitonta.

Jätin asiasta vielä lautakunnalle selvityspyynnön, johon odotan vastausta seuraavassa lautakunnan kokouksessa. Odotan nyt lisäksi selvitystä siitä miksi lautakunnan jäsenille ei ole kerrottu, että naapureita aiotaan kehottaa vaikenemaan asiasta. Juuri tästä syntyi siis tuo somekohu ja siitä, että laittomasti maassa olevia ryhdytään majoittamaan kerrostaloasuntoon. Tuo alue on jo muutenkin maahanmuuttajien valloittama, joten alueen valinta ei sinänsä ihmetytä.

Asunnottomia on Turussa kuten muuallakin maassamme tuhansittain. Kantaväestö jonottaa leipäjonoissa. Nykyään hoetaan ihmisoikeudesta saada tasa-arvoisia palveluja. Olemme kaikki samanarvoisia. Näinkö on? Tuntuu siltä, että nämä arvot unohtuvat silloin kuin apua tarvitsevat oman maan, laillisesti maassa asuvat, kansalaisemme.

Ihmettelen myös Turun kaupungin viestintäjohtajan Saara Malilan kommenttia Iltalehdelle siitä, että naapureitten tiedottamisesta sovittiin yhteistyössä kaupungin, poliisin ja SPR:n kanssa. Ei ainakaan lautakunnan jäseniä tästä asiasta informoitu. Siis kuka tai mikä taho on nyt tässä tapauksessa Turun kaupunki? SPR:n jakamassa tiedotteessa todetaan, että he ovat mahdollisimman huomaamattomia ja siksi asiasta ei kerrota julkisesti. Kehotus kuuluu: ”Toivomme, että sinäkään et kerro muille”. Ilmeisesti lautakunnan jäsenillekään ei haluttu kertoa. Asioitten salaaminen ei yleensä onnistu kuten ei nytkään käynyt. Miten lautakunnan jäsenenä voi tehdä päätöksiä asioista, joista osa tiedoista kenties salataan. Eri asia on sitten ne asiat, jotka käsitelläänkin salaisina. Miksi julkisin varoin ylläpidettävää toimintaa pitää salata?

Odotan, että asia selvitetään perin pohjin seuraavassa lautakunnan kokouksessa. Puitesopimuksen jatkamista pitäisi mielestäni tarkkaan harkita.

 

Pirjo Lampi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (50 kommenttia)

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Kustannus 128000€? Mihin tämä perustuu. Yksi asunto?

Käyttäjän PirjoLampi kuva
Pirjo Lampi

Tuohon kustannukseen on laskettu henkilökunnan palkkamenot ja esim. aterioitten hinnat vuokrakustannusten lisäksi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ehkä asia haluttiin salata siksi että joku paikallinen Breivik ei liikaa innostuisi.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Somekohu ei "noussut" vaan se nostatettiin, mm. Turun persujen toimesta ja pontimena maahanmuuttovastaisuus.

Kehotus olla kertomatta talon asukkaista saattoi olla kömpelöllä tavalla tehty mutta motiivi on täysin ymmärrettävä. Jos/kun tieto sijainnista leviäisi, nurkilla voisi olla monenlaista isäm maallista sankaria Odinin potilaista Turun perussuomalaisiin.

Tämä blogi käsittelee asiaa kiihkottomasti ja asiallisesti, valitettavasti kaikki blogistin puoluetoveritkaan eivät tähän kykene.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Maahanmuuttovastaista persua ei ole olemassakaan. Jos moisia tyyppejä on oikeasti olemassa, eivät siis ole fiktiivisiä henkilöitä, löytyvät ne jostain yhdistyksistä, asustelevat jossain saaressa tms. Se mistä perussuomlaiset puhuvat on haittamaahanmuutto (huono sana, termi), elitasosiirtolaisuus ja tässä kohtaa sen kummallisin muoto, eli laittomasti maassa olevien tilanne. Jokainen täysipäinen ihminen jää jo itse termiin kiinni, laittomasti maassa oleva ihminen, josta tämä kaikki kumpuaa. Onko se nyt sitten hyvä vai huono asia että maassa oleilee laittomasti maassa olevia? Onko muiden maiden esimerkki tässä kohtaa otettava huomioon ja mikä on Suomen tavoite? jne.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Miten pontimena voi olla maahanmuuttovastaisuus, jos puhutaan palveluista, joita tarjotaan henkilöille, jotka oleskelevat laittomasti Suomessa? Eiväthän he mitään maahanmuuttajia ole, vaan heidän kohdallaan Migri ja oikeuslaitos on todennut, ettei heillä ole oikeutta jäädä asumaan Suomeen.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #5

Onko joku valittanut hallinto-oikeuteen sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä tarjota majoitusta? Jos ei, sitten päätös on lainvoimainen ja sen käsittely on kuolleen hevosen piiskaamista.

Se mistä tämä "kohu" nousi oli kun kohuajat katsoivat että asunnon tarkkaa sijaintia ei sovi pimittää. Samalla kun kohuajat itse osoittivat juuri sen, miksi tällaiseen on pyritty.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Janne ihan oikeasti. Ei tässä ole kysymys, eikä saa olla puoluepolitiikasta. Maahanmuutto on ongelma ja se pitää ymmärtää oikein. Maastamuutto on perimmäinen syy. Enkä tarkoita näitä kahvinpaahtajia jotka siemailevat serryä vanhuuden ratoksi Portugalissa, ettei tartte maksaa pienestä eläkkeestä omaa jako-osuuttaan.

Kerro hyvä mies, miten ratkaistaan ettei kenenkään tarvitse lähteä omasta maastaan... Hitsi, että ottaa välillä päähän. Pirjo kirjoittaa täyttä asiaa, ehkä pienestä purosta, mutta kuitenkin päätyy valtamereen.

Pakolaisongelmaan pitää puuttua, se on päivänselvä asia.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #8

"Kerro hyvä mies, miten ratkaistaan ettei kenenkään tarvitse lähteä omasta maastaan..."

Annetaan Trumpille työrauha saada oikeaan suuntaan aloitettu aseistarriisuntapolitiikka jatkumaan, USA ja Venäjä tuottavat pakolaisia Lähi-idässä. USAlla on n. puolet KOKO maailman aseteollisuudesta hallinnassaan ja luojan kiitos Trump on kiinnostunut vain taloussodasta poiketen edetäjästään, joka sai sotimalla rauhan nobelin!

Anteeksi off topic, en voinut vastustaa:)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #12

Minäkin voin vastustaa kaikkea paitsi kiusausta. Siksi sanon tämän: Putin on roistovaltion mafiapomo ja Trump hänen hyödyllinen idioottinsa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #12

Donald Trumpin voittokulku Yhdysvaltain presidentinvaaleissa vuonna 2016 oli kamalaa katsoa. Trump eteni nopeasti suorien valheiden avulla, mitään katumatta, vedoten alhaisiin vaistoihin ja käyttäen hyväkseen alemman keskiluokan katkeruutta, joka on sinänsä ymmärrettävää. Faktoilla ei ollut (eikä edelleenkään ole) mitään väliä, kaikki pohjaa tunteeseen. Moiseen menoon ei voi suhtautua suopeasti vaikka kuinka suvaitsevainen yrittäisi muuten olla.

Trump ja kaikki muutkin populistit todistavat oikeiksi moraalipsykologi Jonathan Haidtin kirjassaan The Righteous Mind (2011) esittämät teesit: etiikkaa ei sinänsä voi opettaa jollekulle yksilölle, vaan se on kokonaisjärjestelmän ominaisuus. Teemme kaikki ratkaisut tunnetasolla, keksimme perustelut jälkeenpäin. Tämä pätee politiikkaan yleisestikin, ei vain populisteihin, ja moneen muuhun asiaan. Ajatuksemme taitavat tosiaan usein kulkea seuraavaan tapaan: jotenkin nyt vain tuntuu siltä, ja ne muut eivät vain vakuuta, vaikka onhan niillä pointtinsa, mutta jotenkin se minun tuntamani ajattelija sanoi niin napakasti ja vastapuoli ei nyt vain ole kovin sympaattisen oloinen.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #8

Niinpä. Olisi ollut kiva että Trumputinkin olisi töräyttelynsä sijaan keskittynyt pakolaisongelman todellisiin syihin, kuten ilmastonmuutokseen. Mutta piti leikkiä pallolla.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #18

"pakolaisongelman todellisiin syihin"

Tasan kaikki välimereltä tavatut siirtolaiset sanovat syyksi paremman elintason hakemisen Euroopasta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #21
Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #24

Kaikki haastatellut ja lähde eri mediat Suomesta ja muualta, nykyiset siirtolaiset ovat lähes kaikki Afrikasta. Yhdessä vanhassa dokumentissa lähi-idästä paenneet hokivat turvapaikkaa Kreikkaan asti ja senjälkeen miettivät mistä Euroopan maasta saavat parhaat edut, turva unohtui.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #25

On sitten tullut valemedioita luettua? Läheskään kaikki siirtolaiset eivät ole Afrikasta. Esimerkiksi Suomeen on aina tullut eniten siirtolaisia Venäjältä ja Virosta, ja tulee edelleen.

Käyttäjän PirjoLampi kuva
Pirjo Lampi Vastaus kommenttiin #30

Olisi toivottavaa, että pysyttäisiin asiassa ja käytettäisiin oikeita termejä. Siirtolaisista ei pidä puhua silloin kun keskustellaan laittomasti maassa oleskelivista, karkoituspäätöksen saaneista turvapaikanhakijoista ja heidän oikeuksistaan saada sotepalveluja.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #36

Nyt meni rouvalla viesti väärään osoitteeseen, Makkonenhan se tuossa siirtolaisista alkoi puhumaan ja minä vain korjasin hänen käsityksensä. Tosiaan, maahanmuuttajista suurin osa on venäläisiä ja virolaisia siirtolaisia (tosin nyt venäläisiä turvapainkanhakijoitakin tulee). Turvapaikanhakijoita on tullut vuodessa kolmisen tuhatta tämän vuosituhannen aikana. Vuosi 2015 oli poikkeus, silloin tuli kymmenkertainen määrä, mutta jo seuraavana vuonna turvapaikanhakijoiden määrä romahti. Kiintiöpakolaisia on ollut se 750 vuodessa kutakuinkin koko tämän ajan.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #18

Todellinen syy on hallitsematon väestönkasvu. Miksi Vihreiden on tätä niin vaikeata ääneen sanoa?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #22

Ei se ainoa syy ole, eikä edes tärkein. Eipä Trumputinilla siitäkään mitään sanottavaa ollut.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #23

Kyllä väestönkasvu on se kaikkein tärkein syy. Vaikka ilmasto ei muuttuisi mihinkään seuraavan sadan vuoden aikana, niin halukkaita tulijoita olisi silti joka vuosi miljoonia enemmän, kuin edellisenä vuonna.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #26

Vaikka ilmasto ei muuttuisi mihinkään... rattoisaa huumoria vai pöyristyttävää pötyä?

Käyttäjän PirjoLampi kuva
Pirjo Lampi

Tämä kohu ei kylläkään syntynyt millään tavalla persujen toimesta.
Tämä johtuu pelkästään siitä, että Spr:n toimesta asuntoihin jaettiin näitä ilmoituksia. Se miten asiasta informoidaan lähiasukkaita tai yleensäkin kaupunkilaisia olisi pitänyt mielestäni päättää myös lautakunnassa.Niin tässä kuin muussakin päätöksen teossa vastuuta ei voi siirtää Turun kaupungin nimiin. Aina päätöksen takana on joku tai jotkut henkilöt vaikkapa lautakunta, kh tai valtuusto. Sellaista päätöksentekoelintä kuin Turun kaupunki ei ole olemassakaan.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #10

Katsomatta Turun kaupungin hallintosääntöä, olen jokseenkin 100% varma että SPR:n jakamat flaijerit eivät kuulu lautakunnan toimivaltaan millään tavalla.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #14

Jos en ihan väärin muista, joku tampio sen somekohun nostatti. Olisiko ollut Ville Tavio (turkulainen persu hänkin)? Koko juttua ei olisi kukaan huomannut ellei siitä olisi surkuhupaisan taivastelevia puheenvuoroja kirjoitettu.

Kent Westerinen Vastaus kommenttiin #15

Siis se olisi kuulunut pitää salassa, että veronmaksajien rahoja käytetään rikollisiin tarkoituksiin. Luvaton maassaolohan on rikos ja tämä on sen suosimista ja siten myös rikos.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #20

Paskaa ei näköjään omalla nimella ja kuvalla uskalla persukaan puhua.

Käyttäjän MikaSaikkonen kuva
Mika Saikkonen Vastaus kommenttiin #31

Kerro toki, mikä hänen sanomassaan oli paskaa? Mieti nyt ennemmin sitä sisältöä, mitä sanotaan, eikä kuvaa ja nimeä..vai miksi haluat ne niin palavasti tietää? Otat selville kuka on ja soitat työpaikalle?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #33
Käyttäjän MikaSaikkonen kuva
Mika Saikkonen Vastaus kommenttiin #34

Hieman ruotivampaa vastausta odottelin, että miten hänen sanomansa oli paskaa..

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #41

Kuvattomat trollit ei ruotivampaa ansaitse.

Käyttäjän MikaSaikkonen kuva
Mika Saikkonen Vastaus kommenttiin #42
Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #43

Ei kiinnosta. Eihän persujakaan kiinnosta kuin mikä tahansa maahanmuuttajia vastaan käännettävissä oleva juttu. Jos suomalainen ajaa kännissä autolla väkijoukon päälle, persut eivät korvaansa lotkauta. Mutta jos tekijä on muslimi niin voi sitä älämölön määrää. Eihän tässäkään kohussa ole sen kummemmasta asiasta kyse kuin että joku nyt asuu jossakin, ai kauhia.

Käyttäjän MikaSaikkonen kuva
Mika Saikkonen Vastaus kommenttiin #44

Älä puhu sontaa.
Mikä ihmeen islam/ulkomaalaisuskovaisuus teihin joihinkin on iskenyt, että niin kiivaasti niitä puolustatte ja yritätte sitä kautta mustamaalata suomalaisia.
Musta se on ihan käsittämätöntä. Kyllä sille varmasti korvansa lotkauttavat, mutta nää maahantunkeutujat on nyt täysin eri asia ja niiden siivellä tehtävät asiat tässä maassa ja maailmalla. Samahan se on teillä..ollaan niin hiljaa, eikä tuominnan tuomintaa tule ja somekampanjoita nosteta, kun on näistä teidän rikastuttajistanne kyse, mutta suomalaiset sitten haukutaan ja pöyristytään ja mustamaalataan ja somehirtetään vaikka olisi vaan esim. sanonut jotain. Puhumattakaan, että jotkut teot nostatetaan maailman pahimmaksi, mutta kun oman ajatusmaailman tukija tekee jotain niin silloin pysaytte turpa visusti kiinni. Tekopyhyys ja kaksinaismoralisimi on kaksi hyvää sanaa sinun kaltaisillesi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #46

Joo, ne ovat kaksi hyvää sanaa, ja mielelläni käytän niitä niistä jotka sellaiset luonnehdinnat ansaitsevat, esim. Päivi Räsäsestä ja Timo Soinista. Eli kuten koomikko Iikka Kivi Facebookissa vuosi sitten kirjoitti:

"Auto ajoi eilen Helsingissä väkijoukkoon. Yksi ihminen kuoli ja neljä loukkaantui.

Jos kyse olisi islamistisesta terrori-iskusta, tietyt poliitikot vaahtoaisivat nuppi punaisena, miten monikulttuurisuus on tehnyt Suomesta turvattoman paikan elää ja miten muslimit pitää saada pois Suomesta. Media analysoisi tapahtumaa uudelleen ja uudelleen, käytäisiin läpi taustoja ja haastateltaisiin asiantuntijoita. Sosiaalisessa mediassa olisi täysi härdelli päällä.

Mutta kun tekijänä olikin kännissä oleva suomalainen mies, asia ei juuri kiinnosta. Poliitikot ovat pysyneet hiljaa, mediassa Jari-Matti Latvalan menestys Jyväskylän MM-rallissa menee tästä aiheesta ohi eikä sosiaalisessa mediassa ole näkynyt minkäänlaista pöhinää.

Viimeistään tämän tragedian myötä on täysin selvää, että 'maahanmuuttokriittisiä' ei tosiasiassa kiinnosta pätkääkään suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. Väkijoukkoon ajava auto on vastaan taisteltava uhka vain silloin, kun kuljettajalla on uskonnollis-poliittinen motiivi. Muiden ongelmien - kuten päihde-
tai mielenterveysongelmien - takia aiheutuneet ihmishenkien menetykset eivät ole tämän porukan mielestä merkittäviä, koska niiden kautta ei pääse syyttelemään ja demonisoimaan ulkomaalaisia.

Samaten ikävän selvää on se, että kotimaisen känniväkivallan suhteen suomalaisilla on ilmiselvä sokea piste. Se, että ihminen ajaa päissään toisten päälle, on meille normaalia ja ymmärrettävissä oleva asia, juttu, jolle voi kohauttaa olkiaan. Että näitä nyt sattuu.

Känniväkivalta on Suomessa niin normalisoitua, että vaikka 90 prosenttia kaikesta suomalaisesta väkivallasta tehdään humalassa ja alkoholin aiheuttamat sosiaaliset ongelmat ovat koko ajan kaikkien nähtävillä, nykyhallituksen ainoa suosittu teko on ollut alkoholin saatavuuden vapauttaminen (ilman ainoatakaan ehdotusta siitä, miten alkoholin aiheuttamia ongelmia voitaisiin vähentää).

Ei tämä meistä suomalaisista tietenkään erityisen pahoja tee. Jokaisella kulttuurilla ja valtiolla on omat sokeat pisteensä, kammottavuudet joita pidetään siedettävinä ja tietyssä mielessä asiaankuuluvina.

Mutta niin kauan kun tähän asiaan ei puututa ja samaan aikaan korostetaan toistuvasti esimerkiksi maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden luomaa turvallisuusuhkaa, silloin huomiota ohjataan pois isommista ongelmista, joille ollaan haluttomia tekemään yhtään mitään.

Uhrin ja uhrin omaisten näkökulmasta ei ole olennaista, millä motiivilla ihminen surmataan. Yhden ihmisen elämä päättyy ja läheisten elämään jää ikuinen aukko. Siksi minusta on niin vastuutonta ja vastenmielistä, miten valikoidusti poliitikot, media ja kansalaiset suhtautuvat erilaisiin väkivallan ilmentymiin. Jos läheisesi ei menehdy terrori-iskussa tai ulkomaalaisen surmaamana, ketään ei kiinnosta tehdä asialle mitään.

Jos Suomesta halutaan tehdä aidosti turvallisempi paikka elää, fokus tulee keskittää niihin myös niihin ongelmiin, joilla ei saa eniten ääniä, otsikkoklikkauksia ja tykkäyksiä somessa.

EDIT: Sen verran on korjattava alkuperäistä tekstiä, että media on tänään tehnyt aika hyvää työtä asian suhteen. Silti alkuperäinen pointti huomioarvon suhteellisuudesta pitää paikkansa."

Käyttäjän MikaSaikkonen kuva
Mika Saikkonen Vastaus kommenttiin #47

Se, että meillä on omat ongelmamme, ei tarkoita, että meidän pitää haluta niitä ulkomailta lisää. Tuohan autolla-ajo, jos joku oli yksittäistapaus. Onhan se nyt täysin eri asia, kun motiivi on uskonnollis-poliittinen. Sitä tapahtuu Euroopassa aika paljon siihen nähden, että ennen ei ollut. Ja tottakai päänsä punaisena huutavat, mutta eipähän huuda taas ne poliitikot ja kansalaiset, jotka kannattaa monikulttuurisuutta ja ihannoivat silti vaan monikultia ilman mitään syytä ja tapahtuisi vaikka mitä .Sen ympärillä on vaikka mitä sontaa, eikä meidän tarvitse esim.olla tulijoiden elämän maksumiehinä Euroopassa.

Suomen ajamiseen, kyllä netissä otettiin kantaa. Media ei kyllä hirveän tuomitsevasti esim. islamiskijöitä ja ylipäätänsä mokuilusta tuomiten kirjoita vaan hyvinkin sääliä haalien ja yleisesti mokuilua ylistäen.

Sinä kääntelet asioita kyllä ihan oman mielesi mukaan. Ei se ole kellekään normaali asia tässä maassa varmastikaan ja itse ja mielisesi kääntävät kaiken aina maahanmuuttokriittisten syyksi ja väittäen heitä ettei välitä ja jos tuovat asioita, pohdintoja, ristiriitaisuuksia yms. ilmi.

Siitä olemme ehkä samaa mieltä, että poliitikot ja media käyttäytyvät arveluttavasti ja valikoidusti asioiden suhteen. Kummatkin asiat pitää huomioida mielestäni maahanmuuttojutut ja känniratteilijat.

Mielenterveysasiat ovat tässä maassa suhteellisen huonolla tolalla ja rahaa sinne pitäisi antaa..ja varmaan olisikin jos niitä ei annettaisi muille ja muualle..

Ei tulla näistä asioista täysin varmaan olemaan samaa mieltä, mutta joistain ehkä

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #49

En tiedä, olenko konservatiivi vai liberaali, ja jos pitäisi päättää, olisin varmaan molempia, tilanteen mukaan. Ehkä enemmän konservatiivinen liberaali kuin liberaali konservatiivi. "Varje problem ropar på sitt eget språk", kuten ruotsalainen runoilija Tomas Tranströmer kirjoittaa. Se on osuvin lause, mikä asiasta on sanottu. En saa itseäni mahtumaan konservatiivi vai liberaali -jakoon. Minne sijoittuvat egoismin ja altruismin kannattajat? Libertaarit muistuttavat anarkisteja, konservatiivit ja vasemmistolaiset puolustavat saavutettuja etuja, ja ääripäät kohtaavat toisensa.

Ja loppujen lopuksi pakolaisiakin haluavat auttaa kaikki, maahanmuuttokriitikotkin, mutta lähtömaissa. Jotain eettistä evoluutiota on siis tapahtunut sitten Nietzschen "sääli on sairautta" - ajattelun. Aito lähimmäisenrakkaus on ehkä edelleen varsin harvinainen kukka, mutta sitäkin on, ehkä yhä enemmän?

Käyttäjän MikaSaikkonen kuva
Mika Saikkonen Vastaus kommenttiin #15

Eikös joku yksityishenkilö ottanut lapusta kuvan ja laittoi sen nettiin. Itse näin kuvan Twitterissä. Miksi ihmeessä asia olisi pitänyt pitää salassa? Tämä ei ole mikää vähäpätöinen asia! Vähäpätöisistä asioista nostatetaan tänä päivänä kohuja ihan vaan vaikka, että joku on sanonut jotain! Useinmiten paskamyrskyt luo vihreät, vasemmisto, feministijoukot. Kyllä tälläiset spr-salailut on hyvä tuoda julkisuuteen.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #32

Ei ne mitään salailleet, vaan toivoivat, että osoitetietoja ei kerrottaisi julisuuteen. Kukaan ei olisi siitä pitannut ellei tämä yksityishenkilö olisi ruvennut vauhkoilemaan. Ja maahanmuuttovastaisuudella ratsastavat vouhottajat sitten leipoivat tästä oikein kunnon kakun. Olisi ilmeisesti ollut parempi ettei mitään lappua olisi mihinkään laitettukaan.

Jos esimerkiksi abortti, avioero ja homous ovat hyväksyttyjä, maalla on entistä suuremmat mahdollisuudet pärjätä myös materiaalisella tasolla. Kertokaa se Soinille. Noista Iranin kaltaisista roistovaltioista paenneet ehkä jo tietävätkin sen. Ovatpa saattaneet paeta juuri edellämainituista syistä.

Käyttäjän PirjoLampi kuva
Pirjo Lampi Vastaus kommenttiin #35

Sinäkö tunnet tämän yksityishenkilön kun tunnut niin olevan ärsyyntynyt tilanteesta?
Tämä viesti jaettiin minun saamieni tietojen mukaan talon asukkaille. Itse en tiedä edelleenkään kyseistä osoitetta. Ilmeiseti lautakunnan jäsenet saavat sen tietää vasta seuraavassa kokouksessa. Normaalisti myös talossa asuvista on olemassa nimilistat.Esität täällä itsesi kaikki tietävänä tekopyhänä kommentoijana. Etkö edes raukka tiedä ettei Soini kuulu enää Perussuomalaisiin. Kohdista siis kommenttisi Sinisille.
Siinä olet oikeassa,että ehkäpä todella olisi ollut parempi ettei kyseistä tiedotetta olisi jaettu ollenkaan.Tosin sekään tuskin olisi estänyt asunnon paikan paljastumista jossain vaiheessa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #37

Kaimanihan se tuossa ylempänä sanaili näin: "Eikös joku yksityishenkilö ottanut lapusta kuvan ja laittoi sen nettiin." En minä häntä tunne, mutta mitäpä siitä. Asia tässä ärsyttää.

En esitä itseäni kaikkitietävänä, ja tuon tekopyhyyden voit säästää päiviräsäsille.

Kyllä minä tiedän että Soini lähti persuista, ryhmästä jonka menestyksen oli itse luonut. Eipä tainnut Soini raukka arvata millaisen käenpojan pesäänsä päästi kun Halla-ahon puolueeseen hyväksyi. Soinin kyyninen opportunismi kostautui. Nythän sillä ei ole mitään muuta agendaa enää jäljellä kuin väsynyt vikinä vihreistä "fillarikommunisteista" ja surkuhupaisa abortin vastustaminen (saa nähdä itkeekö se kohta Irlantia uudelleen "plokissaan" kun maa on tuskin hyväksynyt abortin kun siellä jo Prideä puuhataan). Ja persut tuntuvat yhä kuvittelevan, että maahanmuuttajista määkiminen vieläkin vetoaisi laajempiin piireihin. Hallistusvastuu oli persuille kuoleman suudelma, mutta niinhän se tuppaa populisteille aina olemaan.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Termi hätämajoitus pitää uudelleen määritellä Turussa.

Perinteisesti hätämajoituksella ymmärretään yhden tai kahden yön yli tarjottavaa majoitusta. Maksimissaan yhtä viikonloppua.

Vai onko todella niin , että tuossa Turun luksusasunnossa ( kustannuksista päätellen) yöpyy hätämajoitettuna käytännössä joka yö eri paperiton henkilö tai ryhmä ?

Käyttäjän PirjoLampi kuva
Pirjo Lampi

Juuri näihin asioihin haluan vastauksia jättämässäni selvityspyynnössä jonka jätin jo siinä kokouksessa,jossa asiasta lautakunnassa päätettiin.

Jani Nieminen

Olit tietoinen puliveivauksesta 25.4.18 ja otsikoihin päätyi SPR:n kirje 11.7.18.
Oli siis 2,5 kuukautta aikaa kirjoittaa blogia ja puuttua maassa laittomasti olevien piilotteluun. Epäilen, ettei tätäkään blogia olisi kirjoitettu, jos SPR:n paimenkirje olisi pysynyt salassa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Hämmästyttää, kuinka erilaiset lautakunnat niin Helsingissä kuin Turussa kykenevät tekemään perustuslain vastaisia päätöksiä ilman että kukaan puuttuu niihin.

Ja länkyttäjille: Suomen perustuslaissa ei tunneta "positiivista syrjintää".

Tanja Pelkonen

Laittomasti maassa olevat henkilöt saa parempaa palvelua kun suomen vähävaraiset. Palautusleireille odottamaan että kotiikävä iskee kun ei saakkaan muuta kun ruokaa ja katon pään päälle.

Käyttäjän StacyPullasorsa kuva
Stacy Siivonen

Milloin perussuomalaisia ovat kiinnostaneet oman maan kansalaiset muuta kuin argumenttina omien rasististen pyrkimysten esilletuomisessa? Milloin perussuomalaiset ovat ikinä tehneet mitään leipäjonossa olevien suomalaisten asioiden helpottamiseksi? Halla-aho pitää sosiaaliturvaa ylellisyytenä.

Jälleen kerran ei ole mitään asiaa koko kirjoituksessa, pelkkää kuumaa uudelleen kierrätettyä hengitysilmaa.

Käyttäjän PirjoLampi kuva
Pirjo Lampi

Mitkähän puolueet eivät eduskunnassa ja. Helsingin kaupungissa halunneet myöntää esim. Hurstin toimintaan rahaa. Perussuomalaiset olisivat halunneet.
Toivoisin esim. vasemmistopuolueiden ymmärtävän kylmän realiteetin. Kaikki kustannukset jotka hallitsematon maahanmuutto maksaa on pois suomalaisten hyvinvoinnista. Suomessa on lait joilla ei tunnu olevan mitään merkitystä. Ei pidä sekoitttaa turvapaikanhakijoita ja maassa olevia oleskeluluvan saaneita henkilöitä niihin joilla ei enää ole lupaa olla maassamme vaan heillä on karkotuspäätös voimassa. On aika erikoista heittää rasismi korttia esiin tapauksissa joissa edesautetaan sitä että lakeja ei tarvitse noudattaa.
Samalla kun STM on ilmoittanut ensijaiseksi tavoitteeksi kunnille vapaaehtoisen paluun suosittelemista puuhataan kuitenkin samanaikaisesti hätämajoitusten lisäämistä joka ei millään tavalla edistä tämän toteutumista. Se on selkeä houkutus jäädä Suomeen laittomasti.
Tällä ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa.
Suomi on ja Suomen pitää olla kansainvälinen maa. Se on aivan eri asia kuin se haluammeko me maastamme monikulttuurin maan jossa emme saa emmekä voi säilyttää omaa kulttuuriamme.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

"Haluammeko me maastamme monikulttuurisen maan jossa emme saa emmekä voi säilyttää omaa kulttuuriamme". Voi Jessus. Mikä sitä meidän kulttuuria nyt muka uhkaa? Sekö että joku Ali perustaa kebabpizzerian? Kyllä sinä sitä kalakukkoa saat edelleen laittaa, ei kukaan kiellä.

Käyttäjän PirjoLampi kuva
Pirjo Lampi

En ole tähän astikaan syönyt kalakukkoa. Sensijaan olen käynyt varsin usein "Alin" perustamassa kebabpizzeriassa.Joten toivoisin että voisin pysyä asiassa jolla ei ole mitään tekemistä näitten asioitten kanssa.
Voi Jessus sanon minäkin.
Argumenttisi ovat kovin heikot.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset